Äidille kukkakakku

1 pohjan ohje:                                     4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Koko kakun täyte:                       500 g vadelmahilloa
250 g maitorahkaa
150 g valkoista suklaata
  4dl vatkattua vispikermaa
1 rkl sokeria + ½ rkl vaniljasokeria

Kostutus:                            n. 1 - 1½ dl maitoa yhdelle pohjalle

Koristeeksi:                                  4 dl vispikermaa
½ rkl vaniljasokeria
valkosuklaata
marsipaaniruusuja- tai neilikoita

Kakkuun tarvitset 2 pohjalevyä.
Paisto: +225 ast. 8-10 min. uunin alimmalla tasolla.
Pohjat (yht. 2kpl): Vatka huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovaisesti sekoittaen.
Levitä massa uunipellille leivinpaperin päälle ja paista.
Kumoa levy paiston jälkeen ja valmista samalla tavalla toinen pohja.
Anna pohjien jäähtyä.
Kostuta pohjat pullasudilla töpsötellen maidolla.
Täyte: hakkaa valkosuklaa terävällä veitsellä pienenpieniksi paloiksi.
Sekoita suklaapalat sekä sokerit rahkaan.
vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se suklaa-rahkaseokseen.
Kokoaminen: Levitä vadelmahillo tasaisesti kummallekin pohjalle ja sen päälle suklaa-rahka-kermaseos.
Leikkaa pohja pituussuunnassa 4 osaan, näin saat kummastakin pohjasta yhteensä 8 kpl pitkiä siivuja.
Kääri ensimmäinen siivu rullalle ja ja laita se tarjoiluastialle.
Kääri loput 7 siivua rullalle ja asettele ne keskusympyrän ympärille.
( Kuin bostonpullassa, ks. kuva)

66462.jpg

Näin saat kukanmuotoisen täytekakun.
Koristele kakku kermalla, ei tarvitse pursottaa.
Vetele esim. juustoraastimella valkosuklaasta ohuita lastuja ja peitä
kermavaahto kokonaan sillä.
keskelle voi laittaa marsipaanineilikan tai -ruusun.
Myös "Äidille"  tai "Onnea" koristelaatat kaunistavat kakkua!


66299.jpg